#

Digilehdet ja e-aineistot tutuiksi kirjastojen ollessa kiinni



Digilehdet ja e-aineistot tutuiksi kirjastojen ollessa kiinni

Korona-aika sulki kirjastoja ja muutti ihmisten lukutottumuksia ihan konkreettisella tasolla. Kirjastojen sulkeutuminen yli kahdeksi kuukaudeksi keväällä 2020 sai aikaan sen, että ihmiset tutustuivat aktiivisemmin e-aineistoihin ja äänikirjoihin. Kirjoja myös lainailtiin toisille, kun haluttiin lukea myös muita kirjoja kuin oman kirjahyllyn sisältöä. Fyysiset kirjat koetaan edelleen tärkeiksi, eikä niistä haluta kokonaan luopua. Osa ihmisistä haluaa välttää ruutuaikaa, jolloin perinteiset lehdet ja kirjat ovat niitä, joita halutaan suosia. Lehtitilaus onkin hyvä panostus omaan vapaa-aikaan, jos haluaa rentoutua kotona ilman ruutua. E-aineistot ovat kuitenkin hyvä vaihtoehto, jos haluaa laajentaa nopeasti lukumahdollisuuksia kotoa käsin. Lukemisen lisäksi fyysisellä paikalla on kuitenkin myös monille merkitystä. Kirjasto on sosiaalinen ympäristö, joka tarjoaa maksuttoman paikan nauttia lukemisesta. Viimeistään korona-aika paljasti, että kirjasto on paikkana suomalaisille tärkeä. Erityisesti lasten lukuinto kärsi, kun kirjastot sulkeutuivat, eikä mielekkäitä kirjoja tai sosiaalista lukupaikkaa ollut saatavilla.


Takaisin