#

Koronakriisi saa ihmiset lukemaan



Koronakriisi saa ihmiset lukemaan

Koronakriisi on pakottanut suomalaiset viettämään enemmän aikaa kotona ilman ystävien ja sukulaisten seuraa. Oman tilan tarve korostuu, kun viikkoja vietetään sisätiloissa oman perheen kesken. Toisaalta osa elää yksin, jolloin kriisi eristää ainakin fyysisesti muista ihmisistä ja kotona voi tuntua tämän vuoksi ahdistavalta. Lukeminen lisääntyi kriisin alkuvaiheessa varmasti monilla, jolloin lukeminen kohdistui uutisiin ja tarpeelliseen tietoon koronaviruksesta. Välttämättömän tiedon lisäksi kotona voi kuitenkin päästä nyt myös aivan toiseen maailmaan lehtien, kirjojen ja äänikirjojen kautta. Lukemista voi tehdä missä vain: lehden voi ottaa mukaan tarvittaessa myös ulos. Lehtiä saa tilattua suoraan kotiin tai niitä voi lukea näppärästi e-lehtinä, joten lehtitilaus on loistava keino tehdä omasta korona-arjesta miellyttävämpää. 

 

Lehtitilauksen avulla voi piristää rakasta ystävää tai sukulaista, jota ei pääse nyt fyysisesti näkemään. Myös etäkoulussa opiskelevia lapsia voi ilahduttaa lehtitilauksella. Lehtien lisäksi voi kokeilla myös äänikirjoja, jolloin kädet vapautuvat kotitöille tai toisaalta voi myös sulkea silmät ja rentoutua kuuntelemaan mielenkiintoisia kirjoja, vaikkapa omassa sängyssä. Lomautukset ja työttömyys ovat kriisin edetessä iskeneet monelle työpaikalle ja seuraavat kuukaudet ovat rahallisesti tiukkoja monessa suomalaisessa perheessä. Lehtitilaus tai äänikirjat ovat kuitenkin panostus omaan ja perheen hyvinvointiin, joka kannattaa tehdä, jos mahdollista. Lukeminen vapauttaa huolista ainakin hetkeksi ja se voi laskea stressitasoja nyt poikkeusaikana monessa perheessä.


Takaisin