#

Uskonnolliset ja hengelliset lehdet

Uskonnolliset lehdet netistä

Kotimaa lehti on Suomen uskonnollista lehdistä ehdottomasti suurin ja tunnetuin. Erityisen vilkas ja suosittu on Kotimaa-lehden nettiversio sekä sen lukuisat blogit ja näiden keskustelupalstat. Kotimaa-lehden blogiverkosto kattaa todella monipuolisesti Suomen kristillisen kentän, sillä blogisteissa on edustajia monelta eri kantilta kirkon sisältä.

Uskonnollisia lehtiä on toki muitakin kuin valtakirkon hengellisyyttä ja uskonnollisuutta edustavia. Esimerkiksi kristillinen Tosimies kertoo ylipäätään hengellisyydestä ja kristillisestä elämästä ottamatta kantaa mihin kirkkoon erityisesti kuuluu.

Nykyajan hengellisyyttä edustaa kuitenkin varmasti parhaiten lehdet, joissa puhutaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, kehon mielen ja sielun hyvinvoinnista. Tällainen erättäin suosittu lehti on Voi Hyvin lehti, jossa keskitytään ennen kaikkea mielen terveyteen ja hyvinvointiin, mutta pidetään tärkeänä myös koko kehon hyvinvointia. Voi Hyvin lehti ei sulje mitään ulkopuolelle, mutta toisaalta ei halua edustaa mitään uskonnollisuutta.

Vähän vastaavanlainen lehti on Nära, joka julkaistaan ruotsiksi. Siinäkin keskitytään esimerkiksi tietoisuustaitojen laajentamiseen, meditaatioon ja läsnäolon taitoihin.

Kotimaa lehden kuukausiliite Askel ja Sielunpeili ovat hengellisiä ja henkiseen kasvuun tähtääviä lehtiä myös, mutta niissä on kristillinen ydinsanoma. Siinä missä Nära ja Voi Hyvin lehdissä ei haluta selittää pidemmälle tai antaa sen kummempia nimiä maailmaa hallitsevalle Rakkaudelle, Askel ja Sielunpeili kutsuvat tätä rakkautta Jumalaksi, ovat siis täten kristillisiä.