Tammi Kustannus kirjat & kirjakerhot

Tammi Kustannus kuuluu nykyisin Bonnier Group-konserniin, joka perustettiin vuonna 1804. Tammi-kustannustalolla on pitkät ja arvokkaat perinteet takanaan. Se aloitti perheyrityksenä 1940-luvulla, mutta on noussut vuosien saatossa isoksi media-alan monitaituriksi ja yhdeksi Suomen suurimmista kustantamoista. Tammi Kustannus on erikoistunut varsinkin lasten- ja nuortenkirjoihin. Tällä saralla se onkin Suomen markkinajohtaja. Tammi Kustannus julkaisee, joka vuosi yli 400 uutta kirjaa, se on siis erittäin tuottelias julkaisija.

 

 

Tammi Kustannuksella on listoillaan runsaasti kuuluisia kirjailijoita. Tunnetuimpiin lukeutuvat esimerkiksi Sinikka Vuola, Timo Parvela, Katja Stålh, Juha Töyrylä ja Sari Järn. Mikäli haluat tutustua muihin Tammi Kustannuksen kirjailijoihin, kustannusyhtiön virallisilta sivuilta löydät kätevän aakkosellisen hakemiston.

Tammen suosituimpia kirjoja ovat nuorten- ja lastenkirjat, rakastetuimpina näistä esimerkiksi Ella-sarja, sekä Heinähattu ja Vilttitossu-kirjat. Myös Risto Räppääjä on kerännyt elokuvaversionsa myötä suurta suosiota. Aikuisille tarkoitetuista kirjoista uutuusjulkaisuja ovat esimerkiksi Maria Kallion ”Extra” sekä Veera Vaahteran ”Rakkautta vahingossa”.

 

Tammi järjestää myös kirjakerhoja, jotka ovat varsinkin varttuneempien naisten suosiossa. Kirjakerhon avulla kirjan saa tilattua usein huomattavasti edullisemmin, ja kirjakerho kannustaa lukemaan ahkerasti. Kirjakerho toimittaa kirjan kotiovellesi, ja sinulla on kirjaan myös palautusoikeus. Mikäli pidät lukemisesta, kirjakerho on sinulle hyvä vaihtoehto.

 

Tammi Kustannus ja kirjakerhot lyhyesti:

  • Tammi perustettiin 1940-luvulla ja se on nykyisin osa Bonnier Groupia
  • Tammi on tunnettu erityisesti lasten- ja nuortenkirjoistaan
  • Tammi järjestää myös kirjakerhoja

Arvostelut, kommentit ja kokemukset

Raija Kylmälahti
Muumien lauluretki: milloin kauppoihin?
Raija Kylmälahti1
Millonka seuraavan kerran tulee kauppoihin Hannele Huovin ja Soili Perkiön: Muumien lauluretki cd:llä?
Admin:
Valitettavasti meillä lehtitarjoukset.comissa ei ole aikatauluja saatavilla. Olkaa ystävällinen ja ottaakaa yhteyttä suoraan Tammen kustannuksen omaan asiakaspalveluun.

Lisää kommentti

Mikä on Suomen pääkaupunki?