Suomen luetuimmat lehdet

mies lukee sanomalehteä 

Suomen luetuimpien lehtien kärkeä pitävät edelleen päivälehdet. Oma listansa on Suomen luetuimmat aikakauslehdet.

 

TNS Gallup teetti tutkimuksen Suomen luetuimmista lehdistä. Internetin haaliessa verkkomediaan entistä enemmän lukijoita printtilehdiltä, ovat tulokset tutkimuksessa Suomen luetuimmista lehdistä silti lohdullista luettavaa. Numeroiden valossa Suomessa tunnutaan edelleen startattavan päivä huomattavan monessa perheessä painomustepaperia sormenpäissä ja sanomalehti aamiaispöydälle levitettynä. Sanomalehtien luetuimmat lehdet -listan kärkeä hallitsi Suomen suurin päivälehti Helsingin Sanomat, seuraavana tulivat Aamulehti, Turun Sanomat, Kaleva ja Keskisuomalainen.

 

Töiden jälkeen taas yllättävän monelle tuntui eksyneen jokin keltaisen median edustaja ostoskoriin maidon ja kananmunien lisäksi. Ilta-Sanomat hallitsi yli 650 000 lehden levikillään muiden sanomalehtien sarjan ykkössijaa, kilpailevina julkaisuina seurasivat Iltalehti, Maaseudun Tulevaisuus ja Kauppalehti.

 

Perhe- ja yleisaikakauslehtien luetuimmat lehdet ykkössijaa piti 7 päivää-lehti. Julkkikset ja jetset siis kiinnostavat monissa Suomen kotitalouksissa torstaisin, ennenkuin oma viikonloppu pyörähtää käyntiin. Myös kodin sisustaminen ja rakentamistrendi näkyi lehtien levikkimäärissä. Ylivoimainen naistenlehtien luetuimmat lehdet sarjassa oli Kodin Kuvalehti.

 

Yleisenä trendinä TNS Gallupin tutkimuksesta ”Suomen luetuimmat lehdet” voisi sanoa, että Suomen lehdistössä jyräävät vanhat suosikit. Mitään dramaattisempaa muutosta edellisiin vuosiin ei ole havaittavissa, ja iltapäivälehtiä lukuunottamatta kestotilaus näyttää olevan Suomessa edelleen suosituin lehtiostamisen muoto.

 

Lehtikuninkaan luetuimmat

Netissä lehtiä markkinoivan ja myyvän Lehtikuninkaan lehdissä Top 10 vaihtelee vuodenaikojen mukaan jonkin verran. Keskimäärin se näyttää kuitenkin tältä:

1. Seiska

2. Aku Ankka

3. Tieteen Kuvalehti

4. Kunto Plus

5. Fit

6. Katso

7. Koti ja Keittiö

8. Prinsessa

9. Maailman Historia

10. Anna

 

Lehtikuningas myy lehtiä pelkästään netissä, mikä vaikuttaa listaan. Netissä asioi erityyppinen asiakaskunta kuin se, joka ostaa puhelinmyyjältä tai tilaa itse puhelimitse.

 

Suomen luetuimmat lehdet lyhyesti:

  • Pohjalla TNS Gallupin teettämä tutkimus kotitalouksille Suomessa

  • Sanomalehdistä luetuimmat: Helsingin Sanomat, Aamulehti, Turunsanomat, Kaleva ja Keskisuomalainen

  • Muissa lehdissä Ilta-Sanomat, Iltalehti, Seiska ja Kodin Kuvalehti

  • Tuloksissa vain vähän vaihtelua verrattuna edellisiin vuosiin

 

Ei yhtään kommenttia tai arvostelua. Kokemuksia? Lisää kokemuksesi.

Lisää kommentti

Kumpi tummempi: musta vai valkoinen?