#

Suosituimmat kirjakerhot lapsille ja nuorille

Parhaat kirjakerhot

Erilaisten lasten kirjakerhot ovat todella hyvä tuki lukemaan oppimiseen! Kuukausittain ilmestyvä oma kirja on varmasti yksi parhaista kannustimista lukemiseen, samoin kuin kuukausittain ilmestyvä oma lehti!

Lukemaan oppimisen avuksi oivallinen kirjakerho on esimerkiksi todella suosittu Vaukirjakerho, joka kasvaa lapsen mukana ihan vastasyntyneestä saakka. Samalta julkaisijalta on ihana Twinsy kirjakerho, joka on suunnattu juuri lukemaan opetteleville lapsille sekä jo lukemaan oppineille. Lukemaan opetteleville Aku Ankka faneille kannattaa tilata Aku Ankka Juniori, joka on aivan loistava lehti ja tablettisovellus avuksi opettelemisessa!

Vaikka moni kirjakerho on viime vuosina lopettanut, lasten kirjakerhoissa on edelleenkin valinnan varaa! Nallekerhossa on aivan ihania nallekirjoja, jotka tulevat kotiin kuukaudenkirjoina. Sanoman Lasten Omassa Klubissa taas on teemoittain kirjakerhomaisia kampanjoita, kuten esimerkiksi entistä Prinsessa kirjakerhoa vastaava kampanja tytöille. Tässä kampanjassa prisenssakirjapaketteja tulee kotiin määräaikaisen ajan, esimerkiksi kolme kuukautta, ja sitten kirjakerho loppuu automaattisesti. Satukirjaston ihanat iltasadut taas sopivat jokaiseen lapsiperheeseen, olivat lapset isoja tai pieniä.

Isommille lapsille, lähinnä tytöille on pari ihanaa kirjakerhoa, kuten Girl It tyttöjen kirjakerho sekä heppakirjakerho Penny Girl. Näistäkin tulee kuukausittain paketti kotiin. Liittyessä saa ilmaisen kirjapaketin vain postikulujen hinnalla.

Aikuisten kirjakerhoista on toiminnassa enää Otavamedian Suuri Suomalainen kirjakerho, joka on toiminut samanlaisena jo kymmeniä vuosia. Edelleen uusimmat bestsellerit tulevat automaattisesti kotiin kirjapakettina. Liittyessä saa ostaa kolme kirjaa eurolla kappale. Eränkävijän kirjakerho on myös Otavamedian kirjakerho, jossa eräaiheisia kirjoja voi ostaa alennettuun hintaan. Kuukauden kirja tulee kotiin noin 10 kertaa vuodessa.

Elisa Kirja ei suorastaan ole kirjakerho, mutta jos haluaa ilmaisia e-kirjoja ja muutenkin tutustua e-kirjojen maailmaan, kannattaa kirjautua Elisa Kirjan asiakkaaksi. Sieltä saa automaattisesti ilmaiseksi yli 400 e-kirjaa, klassikoita Suomesta ja maailmalta. Lisäksi pääsee hyödyntämään Elisa Kirjan hyviä tarjoksia.

Kirjakerhot tarjoavat mielenkiintoista ja laadukasta luettavaa

KirjakerhotKirjojen ystävän kannattaa liittyä kirjakerhoon, koska kirjakerhot tarjoavat kuukausittain laadukasta luettavaa edullisempaan hintaan. Useimmat kirjakerhot lähettävät joka kuukausi jäsenilleen jäsenlehden, josta löytyy esimerkiksi kirjakerhon valitseman kuukaudenkirjan esittely sekä muiden mielenkiintoisten uutuuskirjojen esittelyitä, ajankohtaisia jäsenetuja sekä tietoa jäsentapahtumista. Lasten ja nuorten kirjakerhot kannustavat lapsia lukemaan ja edistävät kielen kehittymistä. Kirjakerhoja löytyy vauvoista kouluikäisille lapsille. Suosittuja lasten kirjakerhoja ovat muun muassa Kääk kirjakerho, Satusiivet, Minit kirjakerho, Tammen Kultaiset Kirjat, Luen Itse, Ensi Tietoni, Ensi Numeroni 123, Lasten Parhaat Kirjat ja Nallekarhu. Aikuisten kirjakerhot ovat suuntautuneet pääasiassa aikuisten kirjallisuuteen, mutta tietyt kirjakerhot kattavat hyvin laajan valikoiman kirjoja ja käsittelevät myös lasten kirjoja.

Kirjakerhoihin liittyminen on yksinkertaista ja helppoa, ja liittymisen yhteydessä uusi jäsen saa useimmiten myös hienon liittymislahjan, joka voi olla huomattavankin arvokas. Paljon lukevan kannattaa ehdottomasti liittyä kirjakerhoon, koska lahjat ja muut edut ovat huomattavia ja kirjakerhon jäsenenä pysyy helposti ajan tasalla kaikista kirjauutuuksista. Tiettyjen kirjakerhojen jäsenyyksiin voi kuulua ehtoja esimerkiksi tietyistä kirjamääristä, jotka tulee ostaa, ja siksi kannattaa vertailla kirjakerhojen tarjontaa ja käytäntöjä ennen liittymistä jotta saat kirjakerhon edut käytettyä parhaalla mahdollisella tavalla.

Kirjakerhot lyhyesti:

  • Kirjakerhojäsenyys on hyvä tapa kannustaa lapsia lukemaan.
  • Arvostettuja lasten kirjakerhoja ovat muun muassa Satusiivet, Tammen Kultaiset Kirjat ja Lasten Parhaat Kirjat.
  • Kirjakerhot tarjoavat huomattavia etuja ja arvokkaita lahjoja jäsenille.