Aku Ankka
18 nro
29,00
+ Älä aikuistu -pyyhe

Prinsessa
6 nro
29,00
+ Frozen-reppu tai Neuvokkaat prinsessat -kirja

Hevoshullu
8 nro
27,90

Sarjakuvat netistä

Suomen ehdottomasti suosituin sarjis ja ellei suosituin aikakauslehti on tietysti Aku Ankka. Tämä hassu ankka on Suomessa suositumpi kuin missään muualla maailmassa, sillä jokainen suomalaislapsi tunnistaa Akun ja on varmasti ainakin kerran selaillut lehteä. Aku on ollut todella suosittu jo yli 50 vuotta, edelleen tuhannet lapset oppivat vuosittain lukemaan Akun avulla.

 

Uusi Akuun liittyvä sarjakuvalehti on Aku Ankka Juniori, joka on suunnattu lukemaan opetteleville ja lukemaan jo oppineille lapsille. Juniorissa sarjakuvat ovat lyhyitä ja helppoja lukea, siinä on lisäksi muita tehtäviä. Olennainen osa Juniorin sisältöä on tablettisovellus, jossa on lisää sarjiksia, jotka voi myös kuunnella, sekä tehtäviä.

 

Muita suosittuja sarjakuvalehtiä voi selata netistä, suosituimmat niistä on listattu tälle sivulle. Akun lisäksi suomalaislapsia kiehtoo esimerkiksi Karvinen, jonka hassut jutut naurattavat vuodesta toiseen. Maailman vahvin nalle, Bamse, kiehtoo niin ikään, vuosikymmenestä toiseen. Tom ja Jerry on edelleen suosittu sarjakuva. Perheen nuorimmat tykkäävät lukea Muumi-lehteä, joka on myös pääasiassa sarjakuvalehti, tytöt taas Barbie- tai Prinsessa lehtiä. Parhaat ja mieluisimmat sarjakuvat löytyvät usein kokeilemalla useita eri lehtiä.

 

Hieman vanhemmalle väelle löytyy myös hyviä sarjakuvia. Esimerkiksi Tex Willer ja Korkeajännitys sarjakuvapokkarit ovat todella suosittua lukemista. Ruotsinkieliset Hälge ja Knasen naurattavat yhtä lailla aikuisia, vaikka ne ovatkin suunnattu pääasiassa nuorille. Japanilaisiin Magna sarjakuviin keskittyvä Anime taas sopii teemasta kiinnostuneille aikuisille ja nuorille.

Sarjakuvalehdet

Aku Ankka tarjous

18 lehteä 29,00€ 
Aku Ankka
» Tilaa lahjaksi
Suomalaisten rakastama Aku Ankka nyt tarjoushintaan! Jo vuodesta 1951 lähtien Aku Ankka on ilahduttanut koteja hauskoilla ja mukavilla sarjakuvilla niin Aku Ankan ja veljenpoikien, Roope Ankan.... Katso Aku Ankka tarjous

Tilaajalahjaksi
Älä aikuistu -pyyhe

Aku Ankka tarjous & tilaajalahja
Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Lahjatilaus saattaa poiketa erikoistarjouksesta.

Prinsessa tarjous

6 lehteä 29,00€ 
Prinsessa
» Tilaa lahjaksi
Prinsessa-lehti on suunnattu alle kymmenvuotiaille prinsessaleikeistä innostuneille tytöille. Lehden kuvakertomuksissa seikkailevat Disneyn tunnetut prinsessat. Kertomusten lisäksi Prinsessa-lehti.... Katso Prinsessa tarjous

Tilaajalahjaksi
Frozen-reppu tai Neuvokkaat prinsessat -kirja

Prinsessa tarjous & tilaajalahja
Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Lahjatilaus saattaa poiketa erikoistarjouksesta.

Hevoshullu

8 lehteä 27,90€ 
Hevoshullu
» Tilaa lahjaksi
Hevoshullu on yksi legendaarisimmista hevoslehdistä. Lehdestä löydät ajankohtaista tietoa hevosen hoidosta, käsittelystä, ratsastuksesta, roduista, varusteista ja hevosalan.... Katso Hevoshullu tarjous


Tarjous: 8 nro / 27,90€ (norm. 47,20€)
Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Lahjatilaus saattaa poiketa erikoistarjouksesta.

Muumi

6 lehteä 27,20€ 
Muumi
» Tilaa lahjaksi
Tove Janssonin rakastetut Muumi-hahmot ovat nyt myös ikiomassa sarjakuvalehdessä. Muumipeikko, Nipsu, Nuuskamuikkunen ja muut Muumilaakson asukkaat viihdyttävät sinua kerran kuussa.... Katso Muumi tarjous


Tarjous: 6 nro / 27,20€
Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Lahjatilaus saattaa poiketa erikoistarjouksesta.

Karvinen

6 lehteä 25,60€ 
Karvinen
» Tilaa lahjaksi
Karvinen on maailman suosituin kissa. Kukapa olisi sen hellyttävämpi kuin kotona lököilevä oranssimusta turkkinen lasagnen ystävä. Kuukausittain ilmestyvä Karvinen.... Katso Karvinen tarjous


Tarjous: 6 nro / 25,60€
Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Lahjatilaus saattaa poiketa erikoistarjouksesta.

Aku Ankka Juniori tarjous

6 lehteä 29,00€ 
Aku Ankka Juniori
» Tilaa lahjaksi
Aku Ankka Juniori on perheen pienimmille eli noin 3-7-vuotiaille Ankkalinnan ystäville suunnattu tuotekonsepti. Se koostuu kotiin kannetusta lehdestä ja digitaalisesta palvelusta. Lehti ilmestyy.... Katso Aku Ankka Juniori tarjous

Tilaajalahjaksi
Sininen tai keltainen jumppakassi ja pyyhe

Aku Ankka Juniori tarjous & tilaajalahja
Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Lahjatilaus saattaa poiketa erikoistarjouksesta.

Tex Willer

8 lehteä 31,20€ 
Tex Willer
» Tilaa lahjaksi
Lujanyrkkinen lännen sankari Tex Willer on yksi sarjakuviemme legendoista. Huimapäisiä tarinoita kaipaavalle lukijalle lehti on loistava valinta. .. Katso Tex Willer tarjous


Tarjous: 8 nro / 31,20€ (norm. 47,20€)
Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Lahjatilaus saattaa poiketa erikoistarjouksesta.

Bamse

10 lehteä 34,40€ 
Bamse
» Tilaa lahjaksi
Bamse eli Maailman vahvin Nalle on 4-10 vuotiaille tytöille ja pojille suunnattu lehti. Se on saatavilla niin suomen kuin ruotsin kielellä. Lehti ilmestyy 16 kertaa vuodessa, ja se on yleensä.... Katso Bamse tarjous


Tarjous: 10 nro / 34,40€ (norm. 39,00€)
Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Lahjatilaus saattaa poiketa erikoistarjouksesta.

Anime

4 lehteä 19,90€ 
Anime
» Tilaa lahjaksi
Anime on Pohjoismaiden suurin manga- ja animesarjakuviin erikoistunut lehti, joka opastaa lukijansa animen ja mangan upeaan maailmaan. Anime seuraa ajankohtaisia teoksia niin Suomessa, Japanissa kuin.... Katso Anime tarjous


Tarjous: 4 nro / 19,90€
Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Lahjatilaus saattaa poiketa erikoistarjouksesta.

Spider Man

6 lehteä 25,60€ 
Spider Man
» Tilaa lahjaksi
Spider Man on kerran kuukaudessa ilmestyvä sarjakuvalehti, joka on tarkoitettu nuorille Hämähäkkimiehen ystäville. Lehti on lahjaidea myös vanhemmille Hämähäkkimiesfaneille.... Katso Spider Man tarjous


Tarjous: 6 nro / 25,60€
Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Lahjatilaus saattaa poiketa erikoistarjouksesta.

Korkeajännitys

4 lehteä 25,60€ 
Korkeajännitys
» Tilaa lahjaksi
Korkeajännitys eli ”korkkari” on Egmontin kustantama ja julkaisema sarjakuvalehti. Lehti sisältää pääasiassa karskeja taistelutarinoita sodasta. Se on epäilyksettä.... Katso Korkeajännitys tarjous


Tarjous: 4 nro / 25,60€
Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Lahjatilaus saattaa poiketa erikoistarjouksesta.

Roope-setä

5 lehteä 24,00€ 
Roope-setä

Roope-setä on Ankkalinnan tunneituin pihistelijä, suosittu hahmo myös suomalaisten sarjakuvaystävien keskuudessa. Roope-setä lehti on ohut pokkari, jossa on useita etenkin italialaisten.... Katso Roope-setä tarjous


Tarjous: 5 nro / 24,00€ (norm. 39,50€)
Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Lahjatilaus saattaa poiketa erikoistarjouksesta.

Hälge

12 lehteä 69,00€ 
Hälge
» Tilaa lahjaksi
Hälge on hauska piirretty sarjakuva, jonka päähahmo on melankolinen hirvi, jonka elämää metsässä lukija saa saurata. Lehti ilmestyy kuukausittain. Hälge-sarjakuva.... Katso Hälge tarjous


Tarjous: 12 nro / 69,00€
Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Lahjatilaus saattaa poiketa erikoistarjouksesta.

Uti vår hage

6 lehteä 37,00€ 
Uti vår hage
» Tilaa lahjaksi
Uti vår hage on uskomattoman hauska aikuisten sarjakuva, jossa seurataan elämää pikkukylässä nimeltä Mjölhagen. Sarjakuvalehti ilmestyy seitsemän kertaa.... Katso Uti vår hage tarjous


Tarjous: 6 nro / 37,00€
Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Lahjatilaus saattaa poiketa erikoistarjouksesta.

Knasen

13 lehteä 64,00€ 
Knasen
» Tilaa lahjaksi
Knasen on ruotsinkielien versio lapsille ja nuorille tarkoitetusta amerikkalaisesta sarjakuvalehdestä Beetle Bailey. Kysymyksessä on jo vuonna 1950 ensimmäisen kerran ilmestynyt klassikko.... Katso Knasen tarjous


Tarjous: 13 nro / 64,00€
Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Lahjatilaus saattaa poiketa erikoistarjouksesta.

Barbie

5 lehteä 24,80€ 
Barbie
» Tilaa lahjaksi
Maailmanlaajuisesti suositun Barbie-nuken ympärille on ilmestynyt ajan kuluessa joukko lukuisia oheistuotteita: vaatteita, poneja, autoja, nukkekoti, urheiluvälineitä ja niin edelleen.... Katso Barbie tarjous


Tarjous: 5 nro / 24,80€
Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Lahjatilaus saattaa poiketa erikoistarjouksesta.

Kalle Ankas Pocket

7 lehteä 62,00€ 
Kalle Ankas Pocket
» Tilaa lahjaksi
Kalle Ankas Pocket vie lukijansa lapsuuden kultaisiin aikoihin ja Ankkalinnan asukkaiden mukaansa tempaaviin seikkailuihin. Se on suosittu kaikenikäisten lukijoidensa keskuudessa, joten Kalle Ankas.... Katso Kalle Ankas Pocket tarjous


Tarjous: 7 nro / 62,00€
Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Lahjatilaus saattaa poiketa erikoistarjouksesta.

Kalle Anka & Co

13 lehteä 59,00€ 
Kalle Anka & Co
» Tilaa lahjaksi
Ruotsinkielinen Kalle Anka & C:o on jo viisikymmentäluvulta alkaen ilmestynyt klassikkolehti, jossa Kalle Anka eli suomalaisittain Aku Ankka seikkailee hauskoissa sarjakuvissa. Kalle Ankan.... Katso Kalle Anka & Co tarjous


Tarjous: 13 nro / 59,00€
Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Lahjatilaus saattaa poiketa erikoistarjouksesta.

Tom och Jerry

6 lehteä 72,00€ 
Tom och Jerry
Ruotsiksi ilmestyvä Tom & Jerry on hauska koko perheen sarjakuva. Harmittoman hassussa Tom & Jerry –klassikkosarjakuvassa kissa ja hiiri toheloivat keskenään. Hiiri kiusaa.... Katso Tom och Jerry tarjous


Tarjous: 6 nro / 72,00€
Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Lahjatilaus saattaa poiketa erikoistarjouksesta.

Sankari

6 lehteä 25,00€ 
Sankari
» Tilaa lahjaksi
Sankari on uusi pelien, videoiden ja elokuvien maailmaa ja sen ilmiöitä esittelevä lehti 8-12 -vuotiaille lapsille, tytöille ja pojille. Jokaisessa lehdessä on positiivisten.... Katso Sankari tarjous


Tarjous: 6 nro / 25,00€
Tarjous voimassa rajoitetun ajan. Lahjatilaus saattaa poiketa erikoistarjouksesta.
Ei yhtään kommenttia tai arvostelua. Kokemuksia? Lisää kokemuksesi.

Lisää kommentti

Kirjoita numeroina kaksisataa neljäkymmentä kolme?